Referenssit |
Kattohuolto

Jouko Syväoja: “Katto on nyt kuin uusi!”

“Katto on nyt kuin uusi!”

Kerabit Kattohuolto pesi ja pinnoitti espoolaisen Jouko Syväojan ja hänen vaimonsa vuonna 1991 valmistuneen omakotitalon alkuperäisen tiilikaton keväällä 2016. Lisäksi katto käsiteltiin sammaleen torjunta-aineella. Työn tuloksena katolle saatiin lisää käyttöikää sekä uudenveroinen ilme.

– Tässä on paljon lehtipuustoa ja katolle jäävä lehtivihreä alkaa kasvattaa sammalta. Olimme pariin otteeseen itse pesseet katon ja poistaneet sammalta ennen tätä Kerabit Kattohuollon tekemää tiilikaton pesua ja pinnoitusta, Jouko Syväoja kertoo.

Koti ja toimitilat saman katon alla

Joukolla itsellään on pitkän linjan kokemus rakennusalalta – hän on toiminut rakennusinsinöörinä 35 vuotta, joista 25 vuotta yrittäjänä. Tällä hetkellä hän on virallisesti eläkkeellä, mutta jatkaa töitään silti samaan tahtiin kuin ennenkin.

– Olen tehnyt töitä rakennuskonsulttina, kauppakamarin tavarantarkastajana, tuotepäällikkönä ja niin edelleen. Kokemusta on siis pitkälle ja vähän joka suunnasta. En ole vain itse tehnyt, vaan myös päässyt seuraamaan muidenkin tekemisiä. Olen ollut rakentamassa asiakkaille noin paria sataa omakotitaloa, Jouko summaa.

Myös pariskunnan oma omakotitalo on hyvin pitkälti Joukon käsialaa. Samassa, noin 200 neliön talossa on myös molempien, sekä Joukon että hänen vaimonsa, yrityksien toimitilat. Joukolla on oma toimistonsa toisessa päässä taloa, kun taas vaimon kampaamo on talon toisessa päässä talon siipirakennuksessa.

– Tämä suunniteltiin ihan alusta alkaenkin näin, että voimme tehdä töitä kotoa käsin. Olimme tehneet töitä niin pitkään jo ennen tämän talon rakentamista, että asiakaskuntaakin oli jo valmiiksi, Jouko summaa.

Tehty työ myi itsensä

Vuosien myötä on talosta ja sen ylläpidosta pidetty hyvää huolta, jotta se säilyttäisi alkuperäisen kuntonsa sekä arvonsa mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman pitkälle. Kesällä 2015 Jouko seurasi, kun Kerabit Kattohuolto huolsi saman kadun varressa olevan toisen talon kattoa.

– Olimme miettineet, että meidänkin pitäisi tehdä omalle katollemme laajempi huolto. Seurasin Kerabit Kattohuollon työskentelyä tässä saman kadun varressa ja sain heidän myyntiedustajansa yhteystiedot. Tänä keväänä sitten otin heihin yhteyttä. Edustaja tuli käymään ja teki tarjouksen, jonka minä hyväksyin. Tehty työ siis myi itsensä, Jouko hymyilee.

“Toiminta oli avointa ja reilua, sellaista kuin sen nykypäivänä pitäisi ollakin.”

Alkuperäiset tiilet olivat säilyneet hyvässä kunnossa, mutta niiden väri oli haalistunut. Syytä tiilien vaihtamiselle tai laajemmalle kattoremontille ei ollut, joten päädyttiin tiilien pesuun sekä uuteen pinnoitukseen.

– Tämä oli ekologisestikin hyvä ratkaisu, kun hyviä tiiliä ei lähdetty kärräämään kaatopaikalle. Nykyään sitäkin näkee paljon. Kai se on osa tätä nykypäivän kertakäyttökulttuuria, Jouko huokaa.

Katon pesu ja pinnoitus veivät kokonaisuudessaan kolme päivää. Ensin tiilikatto pestiin korkeapainepesurilla, sitten levitettiin torjunta-aine ja lopuksi vielä pinnoitettiin. Työn kulusta ja aikataulusta oli sovittu avoimesti ja tarkasti ennen työn aloitusta.

– Mitään sellaista ei luvattu, mitä ei sitten olisi myös tehty. Oli reippaita ja nuoria kavereita. Kaikki käytiin etukäteen läpi niin, että selvisi mitä he olivat tarjoamassa. He myös kertoivat kattavasti, että kuinka ja miten menetellään. Toiminta oli avointa ja reilua, sellaista kuin sen nykypäivänä pitäisi ollakin. Työ hoidettiin asianmukaisesti, Jouko kiittelee.

– Myös suojauksista oli huolehdittu hyvin. Eivät menneet emännän kukkaset miksikään. Sekin on monelle todella tärkeää, etteivät esimerkiksi istutukset kärsi tällaisista huoltotöistä. Mitään ei tahrittu.

“Katto on nyt kuin uusi!”

Pesty ja pinnoitettu katto on ulkonäöllisesti kuin uusi ja on ilmeeltään samalla tasolla kuin talon edellisenä vuonna maalattu julkisivu. Huoltotyön myötä myös katon käyttöikä pidentyi sekä talon arvo nousi. Jouko painottaa säännöllisten huoltotöiden sekä talon suunnitelmallisen ylläpidon merkitystä jokaisen omakotitalon omistajan kohdalla.

– Katto on nyt kuin uusi! Monet naapuritkin ovat kehuneet, että onpas hieno uusi katto, Jouko naurahtaa.

– Nämä huoltotöiden kustannukset ovat niitä asumiskuluja, joihin pitäisi panostaa säännöllisesti. Katto on yksi talon julkisivu, joka kuitenkin unohtuu useammin. Jos katon huollon unohtaa, tietää se usein isompia ongelmia. Vauriot näkyvät helposti sitten vasta sisällä. Näiden vaurioiden, eli esimerkiksi kosteus- ja homevaurioiden, varalta pitäisi ennakoida enemmän. Myös talon arvo laskee, ellei siitä ole pidetty huolta, Jouko painottaa.

Myös Suomen kaikki neljä eri vuodenaikaa vaativat katolta paljon. Sen on kestettävä kovat pakkaset, lumien sulamiset sekä syksyn sateet. Entisajan intiaanikesät ovat nykyisin harvinaisia, eivätkä rakenteet ehdi kesäisin aina enää kuivua samalla tavalla kuin aiemmin. Jos kosteutta pääsee katosta läpi rakenteisiin, on tilanne huolestuttava.

–  Runsaiden kesäsateiden vuoksi joskus tuntuu, että varsinainen kesä jää välistä ja hypätään suoraan keväästä syksyyn. Ennen vanhaan kuumien ja pitkien kesien aikana rakenteet ehtivät kuivua, mutta nykyisin näin ei aina pääse käymään. Siksi on tärkeää muistaa pitää katosta huolta ja tarkastaa sen kunto säännöllisin väliajoin.

– Vastaavia huoltotöitä suunnitteleville voin suositella Kerabit Kattohuoltoa täydestä sydämestäni! He olivat vastuullisia ja asiaansa paneutuneita. Kaikki tehtiin viimeisen päälle.

Artikkeli on julkaistu alun perin vuonna 2018 LA Kattohuollon sivuilla ja päivitetty keväällä 2023.

Projektiin liittyvät palvelut ja ratkaisut

Kattohuolto

Kerabit Kattohuolto tarkastaa, huoltaa ja korjaa kaikenlaiset katot ympäri Suomen. Tarjoamme sinulle aina katon elinkaaren kannalta oikein mitoitetut palvelut.

Tutustu palveluun

Tiilikaton pinnoitus

Jos tiilikaton pinta on päässyt huonoon kuntoon, kasvuston poisto ei enää riitä. Silloin suosittelemme tiilikaton värillistä pinnoittamista.

Tutustu palveluun

Tiilikaton puhdistus kasvustosta

Jos tiilikatolla on kasvustoa ja muuta likaa, katon kunnostamiseen riittää yleensä puhdistus, kasvuston poisto sekä kasvustontorjuntakäsittely.

Tutustu palveluun